Jakso 1: Ankeaa aloittelua
Tässä on legacyni ensimmäinen jakso. Säännöille on annettu välillä palttua eikä pisteitä laskeskella, mutta eihän se ole niin tarkkaa! Ikävä kyllä kaikista kuvista ei ole timanttia poistettu, ja ne ovat sangen epätarkkoja. Mutta siirtykäämme tarinan puutteiden listaamisesta itse legacyyn.
Päähenkilö, nuori saamelaisnainen Maaret Jorbanjarga oli luihunnut 22-vuotiaaksi asti vanhempiensa talon peräkammarissa. Hän päätti etsiä suunnan elämälleen ja aloitti puhtaalta pöydältä Vuorensaari-nimisessä käpykylässä. Hänellä on peruspelin vaatteita ja ruma perunanenä, kosken halunnut tehdä perinteistä kaunotarta legacyn aloittajaksi! Legacy kertoo siis hänen sukunsa tarinan ja kaikki matkanvarren kommervenkit, yhtä lailla murheet kuin ilonaiheetkin.
________________________________________________________________________________
Maaret Jorbanjarga oli saanut vihdoin ja viimein kerättyä sen verran rahaa, että taksi suostui nappaamaan hänet kyytiinsä.
- Nyt riitti vanhempien nurkissa nyhjääminen, karauta niin kauas kuin rahat riittävät!
Mutta hänen rahoillaan ei pitkälle päästy. Taksi pysähtyi Maaretin Eukeenia-tädiltä yllätysperinnöksi saadun metsäpalstan eteen. Kuljettaja ärähti:
- Antaa heittää, tyttö! Olen kuljettanut pitemmälle kuin annoit maksua!
Sitten kellervä tila-auto, ainoa kosketus Maaretin entiseen elämään pohjoisessa pikkukylässä kaarsi näkymättömiin.
Elämän aloittelu vieraassa paikassa ei suinkaan ollut niin hohdokasta, kuin olisi saattanut kuvitella. Silkkilakanat ja iltapuvut katosivat Maaretin mielestä heti, kun hän nukkui ensimmäisen yön taivasalla varisten raakkuessa äänekkäästi. Onneksi hän sai pian ensimmäisen uuden tuttavan, postikusti Aaronin.
- Mukavaa, kun Aaron on lehdenjakaja eikä laskujentuoja, sitten en taatusti kaveeraisi hänen kanssaan, Maaret aprikoi.
Maaret ei tietenkään ollut tottunut asumaan säiden armoilla ilman kattoa ja seiniä.
- Oi lattialämmitys, ah sähkövalo! Tulkaa sulostuttamaan elämääni, vaikersi Maaret-riepu, kun hyiset syystuulet lennättivät havunneulasia hänen petiinsä.
Kuten jo aikaisemmin mainittiin, Maaretin tontti oli silkkaa pöheikköä takaosasta.
Aina kun Maaret sai haravoitua yhden lehtikasan, mahtava itkupajuin ryväs varisti ainekset seuraavaan.
Ajan myötä Maaret rakensi uusia ihmissuhteita. Itse asiassa hän spottaili komeita uroita istuen postilaatikon vieressä puutarhapenkillä. Erityisen mieleenpainuva oli oliivinruskealla iholla ja keimailevalla hymyllä varustettu Joonas Karsta, joka iski hänelle häpeilemättä silmää aina ohi kulkiessaan. Kerran Maaret uskaltautui juttelemaan komistukselle, ja Joonas ryhtyikin oitis flirttailemaan hänelle. Juttu luisti, mutta Joonaksen piti lähteä.
- Tavataan huomenna a-a-aamukymmeneltä, onnistui Maaret änkyttämään ja hymyili ujosti.
Jo seitsemän aikoihin Maaret oli odottamassa ihastustaan, tällä kertaa peräti arkivaatteissaan eikä bikinipellenä. Kun Joonas sitten hetken kuluttua tuli, hurmurimaisesti myöhässä, vihjailut ja flirtit alkoivat lennellä. Ne johtivat pian syleilemiseen, pusuihin ja pian – muhinointiin. Joonas kuiskutteli uuden armaansa korvaan samoja sanoja, joilla hän oli jo niin monet naiset viekoitellut pauloihinsa.
Myöhemmin Maaret oli jo vaihtanut sallivammalle mielelleja lempi leiskahteli säkenöiden.
- Rakastan sinua, Joonas, Maaret liversi ja toivoi salaa, ettei hänen partnerinsa koskaan saisi tietää, että hän on ensimmäinen mies, jota hän oli eläissään suudellut.
- Niin minäkin, ikioma kuuma pakkaukseni, Joonas vastasi lipevyys äänestä läpikuultaen.
Mutta Maaret ei huomannut sitä, vaan kietoutui syvemmälle syliin.
Heidän suhteensa kasvoi ja kukoisti, ja jokailtaiset tapaamiset venyivät usein yömyöhään.
Eräänä yönä klo 3.41 Maaret ehdotti Joonakselle häntä kaulaillessaan:
- Muuta tänne, supermieheni, ja jaa elämäsi minun kerallani! Äijä suostui, ja erityisen iloista siinä oli, Maaretin mielestä ainakin, se että Joonas toi yhteiselle tilille nelinumeroisen, muikean summan.
Yhteisillä varoilla kustannettiin talon rakentaminen, vaikkei siitä kovin prameaa tullutkaan. Itse asiassa tölli oli ankea, mutta kylläpä Maaretin ja Joonaksen mielestä oli taivaallista puikahtaa LÄMMITETTYYN tilaan , jossa saattoi SYTYTTÄÄ sähkövalon, etenkin kun talvi pakkasi päälle ja illat pimentyivät synkiksi.
Parin söpöily ei jäänyt pusuihin ja haleihin. Makuuhuoneen uutta parisänkyä testattiin monessakin mielessä.
Maaret oli myös hiljan hankkinut työtä, joka oli hieman valonarkaa, hän nimittäin välitti pimeitä raviveikkauksia. Työ oli raskasta, ja poliisia sai usein pakoilla. Töistä tultuaan hän useimmiten vain rupesi kauhomaan murua rinnan alle, ja meni äkäisenä television pariin. Rahaa kuitenkin virtasi, ja se oli tärkeää, kun talous oli niin heikko ja horjuva.
Joonaksen mielestä hempukan pitkissä työpäivissä oli vähän hyvääkin – itse asiassa paljonkin.
Kuten arvata saattaa, hän ei ollut uskollinen tyttöystävälleen, vaan tapaili hänen poissaollessaan vanhaa opiskelukaveriaan, Mariannea. Eräänä päivänä he olivat sopineet tapaamisen Joonaksen ja Maaretin pihalle. He lirkuttelivat toisilleen ja hempeilivät oikein olan takaa.
He halailivat, vakuuttelivat toisilleen rakkauttaan ja Joonas mahtaili ”ikiomalla” talollaan.
Pian Marianne ja petollinen Joonas siirtyivät sisätiloihin.
- Miksi täällä on parisänky, sinähän asut yksin, Marianne ihmetteli, mutta Joonas kaappasi hänet syleilyynsä ja kuiskutti:
- Se oli alennuksessa. Tai siis, asun tietysti. Mutta keksit kai, mitä varten se on täällä…
He nousivat kuhertelemaan pedin päälle, ja Joonas liehitteli imelin sanoin Mariannea. Juuri kun Marianne raotti kysyvästi lakanaa, kuului korkokenkien kopsetta ulko-ovelta.
- Marianne, mummi tulee kylään! Nouse nopeasti pois!! Heti!
Maaret avasi makuuhuoneen oven.
Maaret katsoi pöyristyneenä syyllisen näköistä Joonasta ja vierasta naista makuuhuoneessa.
- Miten sinä tämän selität, hän sähähti hurjistuneena silmät leimuten ja läpsäytti Joonakselle punakirjavan posken. Joonas tuijotti vastakkaista seinää täysin lamaantuneena.
Maaret ei jäänyt jahkailemaan, vaan iski Joonasta leukaan. Joonas potkaisi Maaretia kipeästi nilkkaan, ja pian oli käynnissä täysi rähinä. Marianne luikki vähin äänin kotiinsa.
- Sinä uskoton lurjus! Miten saatoinkin luottaa kaltaiseesi auervaaraan! Tämä on nyt ohi! Maaret pauhasi Joonakselle kärsittyään häviön tappelunnujakassa.
- Häivy silmistäni, äläkä koskaan enää USKALLA näyttäytyä täällä! Mene vokottelemaan vielä loputkin naispuoliset paholaiset tästä kylästä! KATOA!!! uhkaili Maaret Joonasta raivoissaan, ja Joonas meni luimistellen töihin.
Vielä samana iltana, kun Joonas palasi töistä, hän näki äkäisen lapun, kirjoitettuna Maaretin käsialalla:
Joonas!
Jätä tähän palkkasi ja nouse taksiin, jonka pitäisi odottaa tienposkessa.
Toivon, etten näkisi sinua suurnilkkiä enää KOSKAAN! Pidäkin huolta, että ne rahat ovat sitten siinä, kun palaan!
Anteeksi ei anneta.
EXÄSI
Joonas luki lapun ja tuhahti halveksivasti. Hän rutisti lappusen nyrkkiinsä ja nakkasi sen nurkkaan, sylkäisten vielä perään. Joonas käveli ovesta ulos vain nähdäkseen tilataksin odottelevan postilaatikolla, mutta kääntyi vielä kannoiltaan ja potkaisi talon lastulevyovea niin että ikkunat helisivät. Sitten hän änkesi oveen tulleesta reiästä lompakkonsa sisälle.
- Löydän kyllä kauniimmankin kavallettavan. Hyvästi! sanoi Joonas kun nousi taksiautoon.
Niin Joonas sitten hylkäsi Maaret-polon, ja häipyi ikiajoiksi.
Kun Maaret saapui töistä, hän löysi rikkinäisen oven, sylkiläiskän halvalla kokolattiamatollaan ja tyhjän lompakon. Hän oli jo vähällä ruveta nyyhkyttämään suhteen päättymisen johdosta, mutta kokosi itsensä ja pirautti sen sijaan kaverilleen Miinalle vuodattaakseen hänelle kaiken.
- Miehet, miehet, ne HOUKAT, he hokivat sitten yhdessä.
Illalla hänen olonsa oli jo huomattavasti parempi, ja hän kävi tyynenä nukkumaan.
- Yksinäisyys virkistää, hän totesi käydessään nukkumaan ja näki koko yön unia Joonaksesta, jolla oli Tasmanian tuholaisen pää.
Viikkojen vaihtuessa Maaret tunsi olonsa kummallisen raskaaksi ja huonoksi. Usein hän löhöili kärttyisenä kierrätyskeskuksesta noudetulla, uudella, isolla sohvallaan ja mulkoili vihaisena kaikkia edullisia kalusteitaan, aivan kuin heikko olo olisi ollut niiden vika.
Juuri kun Maaret teki lähtöä apteekkiin ostamaan pahoinvointilääkettä, hänen mahansa heitti kolmoisvoltin ja Maaret ampaisi käsi suulla vessaan. Rajun oksentelun jälkeen olo helpottui, mutta sotku oli kuvottava. Mutta se ei ollut Maaretin huolista polttavin. Hän tunsi heikkoa liikettä mahassaan, ja muisti silloin turhankin hyvin kolmen kuukauden takaista lauantaita, jolloin oli viettänyt romanttista iltaa Joonaksen kanssa.
- En kai vain…, hän lausahti ääneen suunnatessaan makuukammariin lepäämään.
- …ole raskaana sille hirviölle!! kiljahti Maaret kun uusi pahoinvoinnin aalto korvensi hänen sisuksiaan ja pömppömahaansa. Maaret katsoi mahansa hidasta mutta varmaa tukevoitumista tuon illan jälkeen uudella silmällä.
Kasvava vatsa ei suinkaan helpottanut arkiaskareiden hoitoa. Niinkin yksinkertainen asia kuin sottaisten astioiden poimiminen lattialta oli haaste tulevalle äidille; mahan yli kurkottelu oli varsinaista rääkkiä.
Päästyään yli Joonaksesta Maaret jatkoi miesten bongailua tien varressa. Hänet vauvamahoineen huomasi muuan sympaattisen oloinen opiskelijapoika, joka oli Maaretia kymmenisen vuotta nuorempi. Pian he olivatkin jo innokkaan keskustelun pyörteissä, keskustelun, joka koski konkurssin tehnyttä tuttifirmaa.
- Pidän tosiaankin lapsista, Puntti sanoi.
- Jos olisin sinä, olisin huippuinnoissani tulevasta pienokaisesta, hän jatkoi.
Keskustelu jatkui ja heidän välilleen syttyi jotain, jotain sellaista mitä Maaret ei ollut Joonaksen kanssa kokenut. Syvä, puhdas luottamus ja kiintyminen.
Maaret ja Puntti ystävystyivät ja rakastuivat nopeasti. He tapailivat niin usein kuin mahdollista. Eräänä iltapäivänä Maaret oli kutsunut Puntin teelle. He tervehtivät toisiaan onnellisina ja viettivät monta monituista tuntia ulkona rupatellen. Kun pimeä laskeutui, Maaret oli vaihtanut taas ”auringonottoasunsa” ylleen. He aikoivat vihdoinkin mennä sisälle, kun kello näytti puoli yhdeksää.
Yhtäkkiä kipu alkoi raastaa Maaretia. Hän kiljui ja vääntelehti lokakuisen illan hämärissä. Puntti saattoi vain katsella, kun Maaretin synnytys käynnistyi. Onneksi se oli helpohko, ja pian Maaret sai pidellä sylissään esikoistaan, tummaihoista ja kultasilmäistä pikkupoikaa. Lapsi ristittiin Leewiksi, isänsä papan mukaan, mutta sydämessään Maaret kuitenkin tiesi, ettei tästä pikku hurmurista kuitenkaan koskaan tulisi Jorbanjargan suvun perijää. Maaret oli kylmissään ja nääntynyt synnytyksestä, mutta kun Puntti kääri Leewin takkiinsa ja talutti Maaretin sisälle, Maaret tiesi, että tämän miehen kanssa hän tulisi viettämään loppuelämänsä.
Siinä oli ensimmäinen jakso, mutta pahoittelen puuroisia kuvia. Toivottavasti ette hyllyttäneet heti tätä ensimmäistä legacyani, mutta kommentoikaa toki ja esittäkää korjausehdotuksia, että osaisin parantaa virheet ja ottaa niistä oppia.
Teidän, Gurami
Kommentit